”Tavoitteitamme vastaava talousarvio” - speech given at the conference "Shaping our Future" (8.1.2018)

Source: G.H. (Günther) Oettinger i, published on Friday, February 16 2018.

Monivuotinen rahoituskehys seuraavalle vuosikymmenelle on siis vain yksi väline työkalupakissa, joka EU:lla on käytettävissään tulevaisuuden suunnittelemista varten. Se on kuitenkin tärkeä väline. Kuten viestintä ja säännöt, myös taloudelliset resurssit tarjoavat mahdollisuuden näyttää Euroopalle suuntaa tulevan vuosikymmenen aikana EU:n 27 jäsenvaltion solidaarisuuden pohjalta.

Ensin on kuitenkin ratkaistava kahdenlaisia ratkaisevan tärkeitä kysymyksiä: materiaalisia ja muodollisia. Haluaisin esitellä teille tänään noin tusinan verran alustavia kantoja, joista Euroopan komissio käy keskustelua, ja pyydän teiltä niistä palautetta. Ne ovat kaikki alustavia, joten jos teillä on parempia perusteluja ja ideoita, kuulisimme niistä erittäin mielellämme, jotta ne voitaisiin ottaa huomioon toukokuussa esitettävässä komission ehdotuksessa.

(Kaksi rahoitusvajetta)

Meillä on rahoituksessa kaksi vajetta: yksi on talousarvion tulopuolella ja toinen menopuolella. Tulopuolen vaje johtuu siitä, että Yhdistynyt kuningaskunta on valitettavasti lähtemässä Euroopan unionista. Koska me olemme menettämässä nettomaksajan, meille syntyy pääneuvottelijamme Michel Barnierin parhaillaan neuvotteleman siirtymäkauden jälkeen vuositasolla arviolta 12-13 miljardin euron rakenteellinen rahoitusvaje. Lisäksi menopuolelle on syntymässä vaje, koska EU:n on otettava itselleen yhä enemmän uusia tehtäviä, joita ei voitu täysin ennakoida vuosina 2011, 2012 ja 2013. Ne ovat kuitenkin tehtäviä, jotka on parempi hoitaa EU:n tasolla tai jotka voivat johtaa onnistuneisiin tuloksiin ainoastaan EU:n tasolla. Niitä ovat terrorismin torjunta, sisäinen ja ulkoinen turvallisuus, rajavalvonta, investoinnit puolustukseen ja puolustusalan tutkimukseen veronmaksajien ja kansalaisten hyväksi sekä suuret tutkimushankkeet EU:n kilpailukyvyn parantamiseksi digiaikana. Ne kaikki tarvitsevat rahoituksen.

(Vajeiden täyttäminen: säästöt ja uudet varat)

Tulen nyt kysymykseen, miten nämä vajeet sitten voitaisiin täyttää. Kantamme tähän ovat vasta alustavia, mutta haluaisin esitellä ne teille tänään, jotta tiedätte, mihin suuntaan me haluaisimme mennä.

Brexitin aiheuttama vaje voidaan täyttää 50:50-kaavalla. Tämä tarkoittaa, että 50 prosenttia olisi katettava nykyisen budjettirakenteen säästöillä leikkaamalla olemassa olevien ohjelmien rahoitusta. Toiset 50 prosenttia katettaisiin uusilla varoilla.

EU:n tähänastisten tehtävien lisäksi hoidettavat uudet tehtävät ehdottaisin rahoitettavan suhteessa 20:80 eli 20 prosenttia säästöin ja 80 prosenttia uusilla varoilla.

Tämä on nähdäkseni perusteltua, koska näitä tehtäviä suoritetaan jäsenvaltioiden hyödyksi, jolloin ne puolestaan säästävät omia varojaan. Tästä on hyvänä esimerkkinä puolustusalan tutkimus. Tiedän, että joillekin teistä 80 tai 50 prosenttia uusia varoja voi olla paljon, kun taas toisille se ei ole tarpeeksi.

Jotta monivuotisesta rahoituskehyksestä päästäisiin yhteisymmärrykseen, tarvitaan yksimielisyyttä. Yhteisymmärrykseen tarvitaan 27 hallitusta - 27 Eurooppa-asioiden ministeriä ja 27 valtiovarainministeriä - minkä lisäksi omia varoja koskevaan päätökseen tarvitaan kansallisten parlamenttien hyväksyntä. Näiden kaikkien on oltava samaa mieltä. Tämän vuoksi pyydän teiltä ja kaikilta hallituksilta ja parlamenteilta joustavuutta. Ilman liikkumavaraa emme saa aikaan kompromissia emmekä monivuotista rahoituskehystä. Sen sijaan sopimuksen aikaan saaminen olisi hieno osoitus hyvästä hallinnosta, etenkin jos se saadaan aikaan samaan aikaan kun Britannia on lähtemässä EU:sta. Myös ystävämme Aasiassa ja Yhdysvalloissa sekä herrat Erdogan, Putin ja Trump saattaisivat yllättyä, että me kykenemme sekä toimimaan että pitämään kiinni demokratiasta ja tekemään päätöksemme yksimielisesti. Jos me olemme joustavia, kompromissi on mahdollinen.

Me uskomme myös, että uusia tehtäviä ei pitäisi rahoittaa velalla. EU:n ohjaavana periaatteena on ollut sen perustamisesta lähtien, että toimintaa ei rahoiteta velalla. Meillä ei ole velkaa, eikä meillä pitäisi olla velkaa tulevaisuudessakaan. Kysykääpä Berliinissä, Stuttgartissa, Wienissä, Pariisissa tai Roomassa julkisen velan määrästä. Meillä sitä on nolla euroa.

(EU:n talousarvion leikkaukset)

Jotta me saisimme molemmat vajeet täytettyä, meidän on leikattava jostain. Tämän vuoksi olemme suorittaneet menojen uudelleenarvioinnin, jossa tarkasteltiin jokaisen ohjelman tehokkuutta. Useimpiin ohjelmiin on tehtävä leikkauksia, mutta EU:n eri politiikkoja ei saa kuitenkaan vahingoittaa. Mitä tämä merkitsee yhteiselle maatalouspolitiikalle ja koheesiopolitiikalle? Niiden merkitys säilyy suurena seuraavassa monivuotisessa rahoituskehyksessä noin 30 prosentin budjettiosuudella. Tällä hetkellä niiden osuus on yli 35 prosenttia.

On kaksi ohjelmaa, jotka haluaisimme kokonaan säästää leikkauksilta, koska ne liittyvät läheisesti nuoriin ja tulevaisuuteemme. Toinen niistä on nuorille suunnattu Erasmus+-ohjelma. Me haluamme, että entistä useampi nuori opiskelija, tutkija tai työntekijä matkustaa Euroopassa ja oppii tuntemaan Euroopan maiden kulttuureja, kieliä ja työmarkkinoita. Sen vuoksi Erasmus+ tarvitsee pikemminkin lisää rahaa. Sama koskee vuoden 2020 jälkeistä Horisontti-tutkimusohjelmaa.

Haluaisin ehdottaa EU:n talousarvioon tätä varten myös uutta otsaketta: ”Tulevaisuus, innovointi ja nuoriso”. Jäsenvaltioiden kansallisten talousarvioiden rakenne on helposti ymmärrettävissä. Se on jaettu kulttuuriin, infrastruktuuriin, hyvinvointiin, ympäristöön, puolustukseen. Meidän viisi otsakettamme ovat 1 a, 1 b, 2, 3, 4 ja 5. Harva tietää, mitä ne pitävät sisällään. Olen vakuuttunut siitä, että meidän on tehtävä koko talousarviosta ymmärrettävämpi laajemmalle yleisölle. Otsakkeissa olisi mainittava selkeästi politiikat ja tavoitteet. Niinpä otsake ”tulevaisuus, innovointi ja nuoriso” kattaisi Erasmus+- ja Horisontti-ohjelmat, Euroopan solidaarisuusjoukot ja kaikki muut nuorisoon ja innovointiin liittyvät hankkeet.

(EU:n talousarvion tuottama lisäarvo)

Olemme myös päättäneet ottaa tulevaan rahoituskehykseen ainoastaan sellaisia ohjelmia tai hankkeita, joista saadaan selvästi eurooppalaista lisäarvoa. Euroakaan ei käytetä sellaiseen, mikä ei täytä vaatimuksia.

Tämä on mielestäni ratkaisevan tärkeää. Uskon toissijaisuusperiaatteeseen, ja mielestäni Euroopan unionin on tuotettava selvää eurooppalaista lisäarvoa. Lisäarvon tarkemmasta poliittisesta ja oikeudellisesta määrittelystä on keskusteltava lähiviikkoina. Eurooppalainen lisäarvo tulee tietyissä tapauksissa selkeämmin esiin kuin toisissa. Esimerkki numero yksi on Mustaltamereltä Tonavan vartta pitkin kulkevan rajatylittävän rautatien sähköistäminen. Eurooppalainen lisäarvo on ilmiselvää, koska hanke parantaa liikkuvuutta ja rajatylittävää infrastruktuuria. Toinen esimerkki: Pystyäkseen kilpailemaan muun maailman kanssa meidän tutkimusyhteisömme tarvitsevat tutkimuksen tekemiseen ehkä kolme Euroopan unionissa sijaitsevaa supertietokonetta, jotka kuuluvat maailman kymmenen parhaan joukkoon - eivät 27:ää erilaista. Myös tässä on selkeästi kyse eurooppalaisesta lisäarvosta.

(EU:n lisäarvo koheesiossa: asukasta kohti lasketun BKT:n erot)

Kolmannella esimerkillä haluan hiukan haastaa teitä: Entäpä rahoitus rautatielle Bulgariassa Sofiasta maaseudulle? Tuottaako tämä EU:lle lisäarvoa? Vai ainoastaan Bulgarialle?

Mielestäni meidän olisi tarkasteltava BKT:tä asukasta kohti. Henkeä kohti laskettu BKT on maailmanlaajuisesti keskimäärin 16 000 euroa vuodessa. Euroopan unionissa se on 25 000 euroa. Luxemburgissa se on 103 000, Irlannissa 62 000, Ruotsissa 52 000, Saksassa 42 000, Ranskassa 38 000 ja Bulgariassa 7 000 euroa. EU:n pienin BKT on siis 7 000 euroa ja suurin 103 000 euroa. Tämä ero hajottaa eurooppalaista perhettämme. Sen vuoksi meidän on kavennettava näitä eroja, eikä alentamalla Luxemburgin tasoa vaan nostamalla Bulgarian.

Koheesiopolitiikan onnistumisen osoittavat parhaiten uudet jäsenvaltiot. Niiden talouskehitys on ollut vaikuttavaa, ja jotkut niistä ovat päässeet lähelle EU:n keskiarvoa. En tiedä, onko koheesiopolitiikalle tarvetta enää vuonna 2050, mutta ainakin seuraavan vuosikymmenen aikana se on välttämätöntä, jos haluamme säilyttää kilpailukykymme ja valita viisaasti.

Miksi? Annan vielä yhden esimerkin. Se on Görlitzin kaupunki Saksan ja Puolan rajalla. Minulle Görlitz on Euroopan kaupungeista eurooppalaisin. Se on kuulunut Böömin kuningaskuntaan Kaarle IV:n aikana, sitten Luxemburgin suvulle, sitten Saksalle, ja lopulta se jaettiin kahteen osaan, joista yksi on Puolan ja toinen Saksan puolella. Saksan yhdistymisen jälkeen se sai yli 14 vuoden ajan merkittävää taloudellista tukea länneltä vuosina 1990-2004, mikä johti alueen kukoistukseen. Görlitzin itäosa Puolassa alkoi saada EU:n koheesiopolitiikan rahoitusta vasta Puolan liityttyä unioniin. Siitä lähtien sen kehitys on ollut vahvaa, mutta se tarvitsee vielä joitakin vuosia koheesiopolitiikan varoja, jotta voidaan varmistaa, että aloitettuja ja keskeneräisiä parannuksia ei tuhota tai vahingoiteta. Görlitz osoittaa, että koheesiopolitiikka tuottaa tulosta mutta se vie jonkin aikaa.

(Talousarviot merkitsevät aina varojen siirtoa)

Hyvät naiset ja herrat, mielestäni Bulgarian kaltaisten maiden olisi edelleenkin saatava järkevien varainsiirtojen tuottamaa hyötyä. Saksassa käsitteellä ”rahansiirtounioni” on melko kielteinen kaiku. Minä kannatan järkeviä rahansiirtoja. Kaikki talousarviot myös paikallisella, alueellisella ja kansallisella tasolla perustuvat suurelta osin varojen siirtoon yhtäältä toisaalle. Teen kaikkeni, jotta nettomaksajan käsite ei pysy keskusteluissa päällimmäisenä. Tiedättekö, mikä maa on suurin nettomaksaja? Se ei ole Saksa. Se on asukasta kohti laskien Luxemburg. Saksassa ihmiset luulevat olevansa suurimpia nettomaksajia, mutta tämä on väärä käsitys. Asukasta kohti lasketun BKT:n perusteella se on Luxemburg, Belgia on kakkonen ja Tanska kolmas. Lisäksi on todettava, että vähintään 70 prosenttia uusiin jäsenvaltioihin käytetyistä koheesiopolitiikan varoista päätyy Saksan talouteen Saksan teollisuuden eri aloilta tehtyjen tilausten muodossa.

Meidän on tehtävä selväksi, että halvat populistiset jaottelut nettomaksajiin ja nettosaajiin eivät pidä paikkaansa, kun huomioon otetaan kaikki rahavirrat. Euroopassa me kaikki hyödymme yhteisistä standardeista, jotka kattavat sisämarkkinoiden lisäksi Sveitsin, Norjan ja Balkanin assosioituneiden maiden markkinat. Tästä syystä minusta olisi määriteltävä älykkäästi, mikä hyödyn saaja oikeastaan on.

(Uusia tehtäviä ei pidä rahoittaa vanhojen tehtävien kustannuksella)

On myös tarkasteltava perinteisiä ja uusia menoja.

Muuttoliikkeeseen liittyvien toimien rahoittaminen leikkaamalla koheesiopolitiikasta aiheuttaa lisää hajaannusta eurooppalaisessa perheessämme. Ja meillä on hajaannusta jo enemmän kuin tarpeeksi...

Meidän on oltava fiksumpia. Voimme tehdä kohtuullisia - ehkä 5-10 prosentin - leikkauksia, mutta muuttoliikkeeseen, rajavalvontaan ja kehityspolitiikkaan tarvitaan myös uutta rahaa.

Eurooppa säilyy houkuttelevana. Totean tämän ilman ylimielisyyttä. Meidän elintasomme, demokratiamme ja ihmisoikeutemme houkuttelevat edelleen ihmisiä, etenkin koska naapurialueemme ovat melko epävakaita. Kreikalla, Bulgarialla, Italialla ja Espanjalla on huomattavan epävakaita alueita välittömässä läheisyydessään. Tämän vuoksi Välimeren alue ja Lähi-itä kuuluvat meidän kaikkien vastuulle ja ovat meidän kaikkien kohtalonkysymyksiä. Meidän on tehtävä näillä alueilla yhteistyötä. Se on älykästä.

Hyvät naiset ja herrat

Me emme tarvitse kahta prosenttia EU:n bruttokansantuotteesta. Vain hiukan yli yhden prosentin. Sanoisin, että 1,1x prosenttia.”

Vain hiukan yli 1,1 prosenttia. Auttakaa minua puolustamaan tätä tavoitetta. Antakaa minulle tässä tukenne, kun te puhutte kansallisille parlamenteillenne. Eurooppalaisen veromaksajan palkkapussin 100 eurosta menee verottajalle keskimäärin 50 euroa. Tästä 50 eurosta vain 1 euro menee Euroopan unionin talousarvioon. Loput jäävät jäsenvaltioihin kansalliselle, alueelliselle tai paikalliselle tasolle. Puhuttaessa Euroopan vyön kiristämisestä, jota baijerilaiset maanmieheni kannattavat, kannattaa muistaa, että EU:n talousarvio vastaa vain yhtä euroa 50:stä. Sen tiukemmalla budjetilla ei saada paljoakaan aikaan.

Kyse ei siis ole 2 prosentista suhteessa EU:n bruttokansantuotteeseen - vain 1,1x prosentista. Sen puolesta minä kamppailen. Olen käynyt monissa pääkaupungeissa puolustamassa tätä näkemystä, ja teen kaikkeni vakuuttaakseni kaikki nyt samoin kuin toukokuussa, jolloin komissio tekee virallisen ehdotuksen.

(Euroalueen budjettikohta EU:n talousarviossa)

Jotkut ovat esittäneet ajatuksen euroalueen talousarviosta. Ajatus on lähtöisin vuodelta 2011. Ajatus oli ehkä tuolloin hyvä, mutta nyt se on vanhentunut. Vuonna 2011 EU:n 28 jäsenvaltiosta euroalueeseen kuului 17. Nyt euroalueella on 19 jäsentä ja jäsenvaltioita on pian 27. Bulgarialaiset ja muut pohtivat vakavasti euroalueeseen liittymistä. Kun Yhdistynyt kuningaskunta on lähtenyt EU:sta, nykyisten 19 euroalueen maan osuus EU:n bruttokansantuotteesta on 85 prosenttia. Olisiko meidän suljettava loput 15 prosenttia ulkopuolelle? Ei minusta. Tämän vuoksi euroalueen budjettikohta yhteisessä budjetissa on ihan hyvä, mutta emme tarvitse erillistä euroalueen budjettia.

(Monti omista varoista ja Oettinger muoviveroehdotuksesta?)

Mario Montin korkean tason työryhmä on tarkastellut mahdollisuuksia uusiin omien varojen lähteisiin. Tällä hetkellä tarkastellaan, mitä komission ehdotus voisi sisältää. Korkean tason työryhmässä oli kolme edustajaa parlamentista, kolme komissiosta ja kolme neuvostosta. Se teki päätöksensä yksimielisesti. Tämän vuoksi viestini jäsenvaltioille onkin: älkää heittäkö tätä ehdotusta suoraa päätä roskakoriin. Siitä on sovittu yksimielisesti. Harkinnassa olevista ajatuksista voisin mainita sen, että ilmastonsuojelu on unionin tehtävä, sillä meillä on selkeät hiilidioksidipäästöjen vähennystavoitteet EU:n tasolla. Me puhuimme Pariisissa yhdellä äänellä. Euroopan päästökauppajärjestelmä on EU:n toimintamalli. Ainoa EU:sta erillään oleva osa on se, että päästökauppajärjestelmästä saatavat tulot menevät kansallisiin talousarvioihin. Mielestäni olisi järkevää, että Pariisissa ja Marrakeshissä sovitun ja päästökauppajärjestelmällä toteutetun EU:n ilmastonsuojelupolitiikan tuottamat tulot menisivät EU:n talousarvioon.

Toinen esimerkki. Yksi tärkeä osa ympäristöpolitiikkaa koskee muovijätettä. Meillä on liikaa pakkausmateriaalia ja muovijätettä, jotka saastuttavat meriä. Kiina sulki vuoden alussa markkinansa, koska se ei enää tarvitse tätä materiaalia tuotantoonsa. Aiemmin meidän muovijätteestämme tehtiin siellä leluja.

Niinpä herää kysymys, että eikö meidän pitäisi verottaa muovin ja synteettisten aineiden tuotantoa?

Tämä voisi olla väline, joka auttaisi jäsenvaltioiden politiikkojen ohjaamisessa. Osa niistä tekeekin näin mutta eivät kaikki, mistä voi seurata hajanaisuutta markkinoilla. Tavaroiden sisämarkkinoilla ja Euroopan tuonnissa ja viennissä tarvitaan yhteistä lähestymistapaa. Niinpä tämä voisi olla yksi mahdollinen uusi tulonlähde EU:lle.

(Monivuotisen rahoituskehys viideksi vai seitsemäksi vuodeksi?)

Meidän on myös päätettävä, miten kauan rahoituskehys olisi voimassa. Viisi vai seitsemän vuotta? Me olemme tutkineet vaihtoehtoja: Olisiko sitä pidennettävä kahdella vuodella, koska Yhdistynyt kuningaskunta on lähdössä ja menot kasvavat? Neuvosto haluaa seitsemän vuotta ja parlamentti viisi, jotta kausi vastaisi demokratian sykliä, koska parlamentin ja komission toimikaudetkin ovat viisivuotisia. Jos Junckerin komissio tekee nyt ehdotuksen, jota seuraava komissio joutuu toteuttamaan, ja jos nykyinen parlamentti hyväksyy talousarvion, jonka kanssa seuraavan parlamentin on elettävä, tämä ei ole kovin demokraattista. Ehdotan sen vuoksi, että nyt sovittaisiin viimeisen kerran rahoituskehys seitsemäksi vuodeksi ja sen jälkeen demokratian syklissä aina viideksi vuodeksi parlamentin ja komission toimikausien mukaan. Tämä seitsenvuotiskausi olisi siis ylimenokausi demokraattisempaan viisivuotiseen järjestelmään sen jälkeen.

Seuraavaksi muutama sana jäsenmaksujen korjauksista. Yhdistyneen kuningaskunnan hyväksi tehty korjaus on ollut kaikkien korjausten äiti, ja sen lähtiessä on lastenkin aika muuttaa pois. Ei enää korjauksia! Tämä vähentäisi byrokratiaa, joten me ehdotamme varmasti, että uuteen monivuotiseen rahoituskehykseen ei enää kirjata mitään korjauksia.

Sitten kysymykseen aiheesta, jota puheenjohtaja Arthuis kutsuu ”budjettigalaksiksi” eli EU:n rahoituksesta monivuotisen rahoituskehyksen ja EU:n talousarvion ulkopuolella. Budjettivallan käyttö on erittäin tärkeä Euroopan parlamentin vastuualue. Ja mielestäni onkin hyvä kysymys, mitä EU:n talousarvion ulkopuolisia rahoitusvälineitä olisi siirrettävä talousarvion sisälle. Euroopan kehitysrahasto on hyvä esimerkki.

Kun keskustellaan leikkauksista, meidän on myös katsottava nykyisen talousarvion otsaketta 5: henkilöstö ja hallinto. Tätä keskustelua ei voida välttää. Talousarviosta ja henkilöstöstä vastaavana komission jäsenenä sanon kuitenkin näin: Henkilöstön määrä komissiossa on vähentynyt 5 prosenttia viiden viime vuoden aikana. Vähennyksillä on kuitenkin rajansa sen suhteen, mikä on mahdollista, miten toimintakyky säilyy. Pyydänkin, että huolehditte siitä, että komissio kykenee edelleen toimimaan ja että sillä on tarpeeksi työntekijöitä. Kun jäsenvaltioiden määrä vähenee, meidän on ehkä vähennettävä henkilöstöä, mutta antakaa meidän työskennellä muutama seuraava vuosi vakaalla henkilöstömäärällä. Tehdään asianmukaiset ja järkevät vähennykset komission henkilöstömäärään Yhdistyneen kuningaskunnan eron vuoksi vasta sen jälkeen, kun me näemme, mihin suuntaan me olemme menossa.

(Aikataulu komission ehdotuksen jälkeen)

Vielä viimeinen asia. Missä aikataulussa meidän olisi edettävä sen jälkeen, kun komission ehdotus on hyväksytty? Katsotaanpa taaksepäin. Komission puheenjohtaja esitti kesäkuussa 2011 ehdotuksen, mutta sen jälkeen ei tapahtunut paljoakaan. Aiemmassa tehtävässäni Baden-Württembergin osavaltion pääministerinä vastasin myös talousarviosta. Me esitimme seuraavan vuoden talousarviomme syyskuussa. EU:ssa se tehdään yleensä edeltävän vuoden joulukuun lopussa. Pystyykö kukaan selittämään, miksi talousarvion kehys seuraavalle vuosikymmenelle pitäisi laatia niin aikaisin? Siinä on järkeä vain siinä tapauksessa, ettei sitä unohdeta pöytälaatikkoon, kunnes siitä keskustellaan kunnolla vasta paljon myöhemmin. Meidän kumppanimme tarvitsevat oikeudellista ja taloudellista varmuutta. Tämä koskee selvästi kaikkia meno-ohjelmia, etenkin vuoden 2020 jälkeistä Horisontti-ohjelmaa, yhteistä maatalouspolitiikkaa ja koheesiopolitiikkaa. Sidosryhmät haluavat tietää mahdollisimman varhaisessa vaiheessa, mikä on tilanne ja miten suuria leikkaukset ovat. Barroson komission ehdotus hyväksyttiin kuitenkin vasta joulukuussa 2013. Miksi? Sanon suoraan: sen vuoksi, että se ei ollut neuvostolle prioriteetti. Saksan vaalit olivat tulossa ja ihmiset alkoivat asemoitua sen mukaan. Näin vakavasti ihmiset näyttävät ottavan EU:n talousarvion. Kysyisin siksi nöyrästi hallituksilta, milloin ne aikovat hyväksyä EU:n talousarvion. Ovatko ne valmiita ryhtymään siihen toukokuussa 2018?

Käsillä on kuudes monivuotinen rahoituskehys. Ensimmäinen alkoi vuonna 1988. Euroopan parlamentin vaalit ovat keskeyttäneet budjettikeskustelun ainoastaan kerran. Se tapahtui vuonna 1999, ja kyse oli vuosien 2000-2006 talousarviosta, mutta tuolloin Euroopan parlamentilla ei ollut päätösvaltaa EU:n talousarvioon liittyvissä asioissa. Mutta nyt sillä todellakin on. Sen vuoksi meillä on kaksi vaihtoehtoa. Ensimmäinen niistä on se, että ensin tehdään ehdotus ja sitten katsotaan, mitä tapahtuu. Silloin on erittäin todennäköistä, että meillä on vaalikampanja, jota johtavista kilpailijoista yksi lupaa ”paratiisia ja lisää rahaa” ja toinen ”menojen vähentämistä ja Brysselin rahojen vähentämistä minimiin”. On helppo ennustaa, kumpi on houkuttelevampi ja mitä siitä seuraa. Kun uuden parlamentin toimikausi on alkanut ja se on kuullut kaikkia 27:ää uutta komission jäsentä ja uusi komissio on aloittanut tehtävässään, joitakin meidän ehdotuksistamme on muutettava ja komission on tehtävä uusi ehdotus. Sitten me olemme taas samassa tilanteessa joulukuussa 2020, emmekä me ole oppineet mitään viime kerran virheistä.

Tämän vuoksi kannatan hyvää hallintotapaa: Me teemme ehdotuksen toukokuussa, ja puheenjohtajavaltio Bulgaria ja itävaltalaiset ja romanialaiset ystävämme ottavat sen heti käsittelyynsä, ja se otetaan ajoissa Eurooppa-neuvoston esityslistalle. Jos siitä aletaan keskustella helmikuussa ja se pysyy asialistan kärjessä, me voimme saada neuvottelut päätökseen Sibiussa toukokuussa 2019. Jos me onnistumme tässä, koko maailma saa vahvan viestin: Eurooppa pystyy toimimaan ja jopa saavuttamaan yksimielisyyden.

Tärkeimmät viestit ovat siis nämä: turvallisuus, taloudellinen vahvuus, kilpailukyky, solidaarisuus ja kestävyys. Me käytämme rahaa vain siihen, minkä voidaan osoittaa tuottavan lisäarvoa. Tämä on se ajattelutapa, jonka pohjalta aiomme pyytää jäsenvaltioilta rahaa - sellaisten politiikkojen toteuttamiseen, joilla on eurooppalaista lisäarvoa.